tutkiskelin blogiani ja puna-mustakantista, oikeaa päiväkirjaani, ja totesin, etten ollutkaan moneen viikkoon sitä tehnyt. harrastanut kunnon mässäilyä. olen syönyt suht normaalisti, eli olin ollut oksentamatta kokonaiset seitsemän päivää. huima saavutus. tällaisesta on aikaa. ja olin vielä syönytkin, joka päivä ainakin yhden aterian. olen huomannut alkaneeni tarkkailla entistä enemmän kaloreita. positiivista. keitoissa sitä on vähän. vettä ja keittojuureksia. näkkileipää - 35 kaloria per pala. ei päällysteitä. ja muutenkin viime viikot ovat menneet niin, etten ole syönyt mitään tuimasti kiellettyjen listalla olevaa, kuten vaikkapa vaaleaa leipää, karkkia, sipsejä, juustoja, vaan enemmänkin oksenteluni ovat olleet ylimääräisen ruuan poisottoa - makaroonit, riisit, jogurtit, liiat näkkileivät.

mutta tänään sen tein. menin ja ostin sipsejä. en voinut vastustaa himoani enempää, kauempaa. siitä on varmaan jo kaksi kuukautta aikaa, kun viimeksi sipseillä mässäilin, tai en tiedä, en jaksa aikaa, en jaksa laskea sitä enää. turhaa sekin on. ja huomasin yllättävän asian - en pitänyt niistä. ne olivat rasvaisia, tuntuivat suussa pahalle. enkä saanut syötyä pussia loppuun, en edes puoleenväliin kun alkoivat väkisinkin nousta takaisin ylös. jotain positiivista. tyhjennys kävi helposti. nyt se loppupussi kummittelee tuolla keittiössä - en tahtoisi heittää haaskuuseen, mutta en tahtoisi syödä ja oksentaakaan niitä.

en ole voinut edes harrastaa lihaskuntosarjaani, koska olen ollut kipeänä. fysiikka melko puhki. ehkä huomenna jaksaisin, korkojen kera, liian monta päivää jo ollut laiskana.

ja silti peilistä katsoo se sama vanha läski.

enkä osaa nukkua. unet, jos siis ylipäätään koskaan saan syvempää unta kuin torkahtelua, ovat pelottavia ja ahdistavia. en pidä nukkumisesta. nukkumaanmenosta. pelottaa.

menen ja kuuraan taas hampaani (älkää kiljuko, tiedän ettei heti olisi saanut, mutta pakko oli saada se perkeleen rasvan maku pois) ja kuuraan ja kuuraan ja kuuraan.