hauskan viikonlopun jälkeen paluu arkeen on masentavaa. ajatukset siirtyvät taas kokonaisvaltaisesti ruokaan. viikonlopun aikana ei tullut oksennettua kuin parisen kertaa, sain oltua syömättä suhteellisen hyvin. vanhempieni luona on vain pakko syödä, jotteivät he tulisi epäluuloisiksi ja huolestuisi.

näin viikonlopun aikana monia ystäviä ja kavereita, jauhoin turhia asioita ja puhuin vakavia. ystäväni ällä, josta olen jo aiemmassa merkinnässä maininnut, tuntuu olevan jonkin verran hukassa elämänsä kanssa, mutta toivon, että kuuntelemiseni ja halu olla hänen tukenaan voisivat auttaa häntä selviytymään. niin hän ainakin minulle sanoi, uskottava se kai on. perjantaina vietin kavereiden kanssa hauskaa baari-iltaa, nukkumaan kävimme vasta aamulla. lauantaina olin vanhempieni luona ja illemmalla parin kaverin luona katsomassa leffaa "kala nimeltä wanda". otimme muutamat ilojuomat ja oleilimme. tänäänkin olin vanhempieni luona, jäin sinne yöksi koska en uskaltanut lähteä kotiinkaan ajamaan, kuitenkin hieman olin huppelissa niistä lonkeroista. kun tänään pääsin kotiin, tein jotain mitä olen jo niin kauan lykännyt - tiskasin. vihaan tiskaamista. kepeästi siinä vierähti yli tunti, mutta onpahan vihdoin puhtaita kahvikuppeja. imuroinkin, ja vein paperinkeräykseen vanhat lehdet sun muut. olen täysin yllättynyt tuosta siivouspuuskasta. harvinaista herkkua. mutta nyt on hauskaa kävellä ympäri kämppää ja ihastella kättensä jälkiä. mitä sekaisempaa, sen suurempi ilo siivouksen jälkeen, niinhän se on :)

äitini sanoi monesti viikonlopun aikana laihtumisestani. "älä vain laihdu enempää" oli suosikkikommenttinsa. hiveli itsetuntoa, niin myöskin se, että laihtumista on ilmeisestikin oikeasti tapahtunut. joku kutsuu minua hoikaksi. minua. sekin tuntui hyvälle kun eräs ystäväni kehui silmiäni. ne ovat ainoa asia minussa josta oikeastaan pidän. pienetkin kehut saavat olon tuntumaan hyvälle, ja huomaan sen itsessäni, että takerrun niihin pieniin kommentteihin, ja toistelen niitä päässäni, yritän uskoa itsekin. hyvinä hetkinä uskon, huonoina en tietenkään.

vielä on sellainen puolihyvä olo. hymyilyttää viikonlopun sattumukset ja pikkujutut, mutta toisaalta tiedän alkavan viikon taas olevan ihan yhtä vaikea kuin kaikkien muidenkin. eikä ulkona tihuttava sadekaan asiaa auta. piti lähteä pikkuiselle yökävelylle, mutta taitaapa nyt jäädä väliin, sillä en omista sateenvarjoa.

pitäisiköhän muuttaa blogin nimi valistuskirjaksi? muuta tänne teekään kuin valivalivali-tekstiä.