en ollut koko päivänä syönyt mitään muuta kuin yhden siivun ruisleipää tomaatilla. minun oli nälkä. ajattelin, että voin syödä yhden palan paahtoleipää, yhden vain. mutta siihen se sitten taas meni - vielä yksi, vielä toinen, vielä, vielä.. söin kuusi palaa. ja oksensin, niin kauan että ulos tulivat sappinesteetkin. ensin ajattelin, etten oksentaisi, mutta oli kävi niin tukalaksi ja ahdistavaksi että minun oli pakko. helpotti.

katselin juuri kuvia joita minusta on kesän aikana otettu, ja vaikka itsekin se on myönnettävä, olen laihtunut, mutten läheskään tarpeeksi. järkyttävän näköistä. rumaa. lihavaa. hyi. laihdu lisää, porsas, laihdu. minun on laihduttava. lisää, laihduttava on! tahtoisin ehkä 5-10 kiloa vielä pois, sitten voin lopettaa, sitten voin olla tyytyväinen. vai voinko? leikittelen usein ajatuksella että katsoisin kuinka pitkälle rahkeeni riittävät, tahdon näyttää kaikille olevani kykenevä siihen, siihen, että pystyn täysin kontrolloimaan itseäni ja itsekurini on mahtava; pystyn laihduttamaan itseni nälkäkuoleman partaalle. en tiedä.. ehkä minua hieman pelottaakin. toisaalta palo laihtumiseen on liian suuri. tahdon, tahdon, tahdon!!

kesä on kohta ohi ja vaikka minua pelottaakin tuleva syksy ja sen mukana tuleva yksinäisyys ja varma masennus, olen toisaalta myös tyytyväinen että se vihdoin tulee; saan olla rauhassa, ei menoja koko ajan, voin keskittyä laihtumiseen. strangelovekin puhui tästä blogissaan, ja samaistun tunteeseen ehdottomasti. suunnittelen itsekin taas tapoja kuinka aloitan jotakin mukavaa ja tehokasta itsensänäännyttämistä jahka siihen tilaisuuden saan, kun yksinäisyys koittaa.