olin odottanut tuota elokuvaa, ja olihan se odottamisen arvoinen. ja koko espanjan kieli, se on kauniin soljuvaa, sellaista "papatusta" jota kuunnellessa tulee iloinen ja hymyilevä mieli, vaikkei siitä mitään ymmärtäisikään. pidän tuosta rakkautta ja anarkiaa -sarjasta, yleensä ne elokuvat ovat sellaisia, että jäävät mieleen ja lumoavat. ne eivät ole valmiiksi pureskeltuja, vaan niihin pitää keskittyä ymmärtääkseen.

tänään yritin taas pitää syömättömyyspäivää, mutta kun kävin kaupassa ostamassa kissoille ruokaa, sorruin. ostin pienen pussin sipsejä, en viitsinyt edes ajatella asiaa sen kummemmin, heitin pussin vain ostoskoriin. söin ensin puolet, oksensin pois, ja parin tunnin päästä loput, oksensin nekin pois. sipsit ovat aina olleet se heikko kohtani, en sen suuremmin välitä karkeista, suolainen on minun makuni. toisaalta nyt ahdistaa, että tuli sittenkin syötyä, mutta toisaalta olo on kuin voittajalla; sainpahan ne silti pois itsestäni.

en mennytkään tänään kouluun, siitä on huono omatunto. en vain yksinkertaisesti jaksanut. en jaksaisi tehdä mitään. mieli tekisi vain olla ja maata sängyssä tai löhötä laiskanlinnallani tietokoneen edessä. juoda vettä ja kahvia ja rapsutella syliin kapuavia kissoja. tarpeeksi kun itseäni patistin, sain itseni soittamaan muutamia puheluita kesätöitä ajatellen. ja sainkin sovittua uuden yhteydenoton yhteen työhön, lupasin kilautella uudestaan kuun loppupuolella jos olen yhä työstä kiinnostunut. ja tottahan minä olen, en voi viettää koko kesää yksin kotona masentumassa, minun on pakko saada jotakin aikaan. jos jäisin kotiin, kuitenkin vain vajoaisin alemmas omaan toimettomuuteeni ja epäsosiaalisuuteeni, ja mitä minusta olisi syksyllä jäljellä? entistä erakompi ja laiskempi pikku paskiainen. tuo työ ei ehkä elämäntilanteelleni ole täysin sitä mitä tarvitsisin, työ on grilli-kahviotyöntekijän toimi. melko ironista.