tämä on ollut erinomaisen vittumainen päivä. viime aikojen unettomuus
otti sitten takapakkia ja olen nukkunut niin maan perhanasti. yöllä
menin kahden aikaan nukkumaan ja heräsin vasta yhdeltätoista, sitten
nukahdin kolmen maissa ja heräsin vasta kuuden, seitsemän pintaan. en
ole liikkunut kämpästäni ulos koko päivänä mihinkään muualle kuin
kauppaan käymään. mikä sekin osoittautui turhaksi. ostin
ruokatarvikkeita - miksi? oksentaakseni ne pihalle. olen tänään syönyt
kolme ateriaa - aamupalan, lounaan ja iltapalan ja joka ikisen syönnin
jälkeen oksensin kaiken pihalle. miksi sitten käytän vähiä rahojani
ruokaan jonka kuitenkin tuhlaan oksentamalla sen pois? voisin olla
kokonaan syömättä ja säästää nekin vähät rahat. yhtä paska olo
kuitenkin yhtä kaikki. heikottaa, ja silmissä vilisee pisteitä. en
tahdo pysyä pystyssä, jalat tuntuvat raskailta ja kurkkua kivistää,
päätäkin. muutama päivä meni jo hyvin, en tässä muutaman päivän aikana
ole oksennellut kuin ehkä kolme kertaa. viime yönä mietin taas liikaa
ja sain pakkomielteisen ajatuksen, minun on pakko satuttaa itseäni,
minun on pakko tehdä itselleni pahaa, jotain, josta tajuan olevani
elossa. olkoonkin sitten oksentelua tai vaihtoehtoisesti
suunnittelemaani nälällä ruumiin rääkkäämistä. lisäksi siivosin tänään
kuin hullu. imuroin, pesin lattiat, järjestelin paikkoja, tiskasin,
kauhealla raivolla ja nopeasti ja rankasti ja päässä jyskytti "kalorit
kuluvat, niitten on pakko" ja olo on fyysisesti aivan poikki. päänikin
on aivan puhki, en enää tiedä mitä ajatella. minun on niin huono olla
että tekisi mieli itkeä koko ajan. mieluummin satutan itseäni
tärkeimmän kautta, elämäni tärkeimmän asian, ruoan kautta, kuin
tarttuisin vanhaan keinoon, eli viiltelemiseen ja tupakoiden itseeni
tumppaamiseen. jos minun on pakko itseäni satuttaa, voin kai sen tehdä
tavalla josta saan sairasta nautintoa.
tahdon eroon tästä.
enkä tahdo.
tahdonpas.
no en todellakaan tahdo!
ja perkele, siellä se läski peilissä on. laardireidet. roikkuvat
käsivarret. kaksoisleuka. riippuva vatsa.
vihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaanvihaan
keskiviikko, 28. syyskuu 2005
Kommentit