minua ahdistaa, ahdistaa aivan julmetusti. olen viettänyt loistavaa aikaa melkeinpä koko kesän ystävieni seurassa, ja näinä hetkinä kun olen yksin omassa kotonani, minua ahdistaa niin, että minua sattuu, jokin puristaa minua sisältäpäin ja oloni on aivan karmea. tahtoisin tehdä jotain, mutten tiedä mitä. tahtoisin saada itseni tuntemaan oloni hyväksi, mutten tiedä miten. ahdistaa, sattuu, itkettää. miksen minä voisi olla iloinen, miksei minulla voi olla hyvä olla.

kohta pitäisi mennä nukkumaan.. pelottaa. pitää laittaa valot pois ja olla hiljaisuudessa. ja yrittää saada unta, sekin on liian vaikeaa. heräilen jatkuvasti, viidestä kymmeneen kertaan yössä, enkä koskaan saa samantien unta taas. nukahtaminen ei onnistu kuin vasta tunnin, pari sängyssä pyörittyäni. tätä ei tapahdu kuin yksin ollessani.

kaipaan seuraa. yksinolo ahdistaa. pelottaa. ahdistaa. kellon tikityskin on liian kova ääni, kaikki raksahdukset saavat minut pelästymään. itkettää mutten saa kyyneleitä tulemaan, kurkkuani puristaa ja tahtoisin huutaa, parkua, pillittää niin että silmiin sattuisi, mutten onnistu. miksen. tahdon. miksei.

ja peilikuvanikin ällöttää. vaikkei minulla ollut sisälläni mitään mitä olisin oksentanut, annoin silti tulla.