tänään en suuremmin kieltänyt itseäni syömästä. kuitenkaan en niitä sisälläni pitänyt. päivällä söin tomaatin, sen pidin, ja tuossa illemmalla eräs kaverini käväisi, polttelimme parit tupakat ja jauhoimme turhanpäiväisyyksiä, ja hän toi mukanaan minulle naposteltavaksi muutaman pienen kermaleivoksen. tietenkään en voinut olla niitä syömättä. enkä oksentamatta. tunti sitten alkoi tehdä mieli riisiä, keitin, söin, oksensin. nyt on hyvä olo, sellainen, että hallitsen tämän kaiken. hallitsen syömiseni, hallitsen oksentamiseni, hallitsen itseni. hymyilen, langat ovat minun käsissäni.

jaksoin jopa hieman siivota tänään. sekin tuottaa hyvää mieltä ja hymyä. tiskata en jaksanut, mutta voin tehdä sen huomenna.

kaksi rakasta ystäväänikin muistivat minua tänään puhelinsoitoilla. toisen lupasin nähdä huomenna ja toisen viikonloppuna, kutsutaan häntä älläksi. ällä kertoi minulle asian, jota en ole hänestä tiennyt, vaikean asian muutaman kuukauden takaa, jota moni ei hänestä tiedä, ja minä en osannut häntä lohduttaa, en löytänyt oikeita sanoja. sanoinkin sen hänelle, ja hän sanoi ymmärtävänsä, eikä sitä odottaneensakaan. kertoi, että hän alkaa olla pääsemässä asiasta yli, pikkuhiljaa. itselle jäi tuon puhelun jälkeen siltikin vaikea ja tyhjä olo, miksen minä osaa lohduttaa ystävääni, kun hän minua tarvitsee. ja toisaalta tunnen suurta halua kertoa hänelle oma salaisuuteni ja luottaa häneen vastavuoroisesti. tästä syömiskäyttäytymisestäni ei tiedä kukaan muu kuin tuo toinen tänään soittanut ystäväni, kutsutaanpa häntä nimellä jii, eikä hänkään ole kauaa tietänyt. on hyvin harvassa ne ihmiset, joille oikeasti uskallan avautua ja kertoa asioita. en usko, että monikaan tuntee minua perinpohjin, ja eräs kaverini kerran sanoikin: "onko sua koskaan kunnolla löydetty". ja sitä ei ollut edes tarkoitettu kysymykseksi, se oli toteamus. olin jopa otettu tuosta lauseesta, minulle, joku on miettinyt minua ja ymmärtänytkin.

olen pohtinut sitä paljon, sitä asiaa, että miksen osaa luottaa ihmisiin. ehkä perimmäisenä on pelko hylätyksi joutumisesta, siitä, että jos kerron heille kuka oikeasti olen, he eivät välittäisikään minusta ja jättäisivät minut. toinen syy on pelko, pelkään, että heitä ei kiinnosta. heillä on omatkin murheensa, miksi vaivaisin heitä pienillä itsekeskeisillä ongelmillani. kolmanneksi syyksi voisin todeta oman haluttomuuteni. en tahdo joutua puhumaan ongelmistani perinpohjin, sillä se tarkoittaisi ongelman myöntämistä ja siihen tarttumista. ja minä en tahdo että siihen tartutaan. minä en tahdo nähdä tätä ongelmana. se ei ole minulle ongelma.

sekavaa, ristiriitaista. mutta niinhän se on.