minun tekisi mieleni ryömiä piiloon ja antaa kaiken mennä ohitseni. en tunne itseäni, en tunne ajatuksiani, en tunne oloani. olen ollut alakuloinen, melkein jatkuvasti, epäsosiaalinen, ilkeä omasta mielestäni, vaikka toisin on minulle sanottu, mutta voinko uskoa sitä kun oma pää väittää toisin olevan? paha paha paha olla, en tiedä mitä tekisin. parisen hyvää hetkeä on viime aikoihin mahtunut, suurimmat ilonhetkeni olen kokenut yksinäisistä yökävelyistäni ympäri asuinpaikkakuntaani. tutkin maisemaa, nappailen valokuvia ja kuuntelen yötä. olen kuullut myös muutaman kommentin ulkonäöstäni, toisin sanoen laihtumisestani, ja ne ovat tietenkin jääneet mieleen ja hetkellisesti tehneet olon voittajaksi. kunnes taas jämähdän tyhjään, toisaalta liikaa ajatuksia risteilevään typerään päähäni. olen itkenyt, tuntuu että kohta kuivun kasaan jos en lopeta. mutten pysty. olo on voipunut ja tyhjä ja huono ja riittämätön.

on kesä, ja kesätöitä en saanutkaan. olen risteillyt edestakaisin omaa kotiani ja vanhempieni kotia. eilen siellä käydessäni äitini katseli minua ja sanoi "alan huolestua sinusta. olet taas laihtunut", kyseli painostani, no tietenkään en vastaa enkä mitään myönnä "enkä ole laihtunut, en tietenkään, mitä sä turhia huolit. pöh, alipainoako pian muka, hah". toisaalta tahtoisin viettää enemmän aikaa vanhemmillani, siellä ainakin tulisi syötyä ja oltua terveellisesti, normaalisti, mitä se sitten ikinä onkaan. toisaalta tahtoisin lukita itseni omaan kämppääni piiloon kaikkia ja kaikkien katseita ja olla syömättä ja laihtua lisää, vielä lisää, enemmän. pois nämä läskit, pois tämä kurjuus, olen varmasti parempi ihminen ja onnellisempi ja iloisempi jos vain olisin laiha. ja minustahan tulee laiha, minä pystyn siihen, kunhan minua eivät ilkeät ihmiset pysäytä. viime päivinä en ole syönyt, vain vanhemmillani ollessani voileivän tai kaksi jotka eteeni on kannettu. yksin ollessani en syö. viime viikon loppupuolella tosin iski ahmimiskohtaus, ostin jäätelöä ja sipsejä ja söin kaiken ja oksensin kaiken. tajusin myös tänään erään asian :  en enää hahmota minäkään mikä on normaali määrä ruokaa päivittäin, se määrä, jonka useimmat ihmiset syövät. onko se yksi ateria, onko se neljä ateriaa? olin viikonloppuna siskollani käymässä ja hän söi sen muutaman tunnin aikana jonka siellä olin kaksi ateriaa, ja minusta se tuntui hurjalta määrältä. tarjosi minullekin, sanoin syöneeni juuri ennen lähtöäni ja olevani kylläinen. minua pelottaa, että siskoni näkee lävitseni, sillä hän on sairastanut jo vuosia syömishäiriötä, nyttemmin hän tosin on jo miltei parantunut. pelkään, että koska hän on itse ollut samassa tilanteessa ja tietää että minäkin olen ennen ollut (uskovat minun parantuneen jo vuosia sitten), pelkään että hän näkee käytöksestäni ja mielialoistani mitä minussa tapahtuu. pelkään, sillä en halua hänen tajuavan kuviota, en, en todellakaan, koska silloinhan kaikki olisi pilalla. en saisi jatkaa elämäntapaani, elämääni, kaikki vietäisiin ja minulla ei olisi mitään enkä saisi laihtua enkä saisi yrittää löytää onneani.