strangelovella on ollut hämmentävää aikaa. olen hänen blogistaan lukenut, kuinka hän on saanut tietää että moni hänen tuttavistaan lukevat hänen merkintöjään, vaikka hän on luullut yksityisyytensä olevan suojattu
(jaksamista toivon sinulle).
ja tämä on saanut minutkin mietteliääksi, mitä jos minullekin kävisi niin? uskon olevani silti salassa vielä, ja toivon niin pysyvänkin, sillä vain yksi oikean elämän tuttavani tietää ongelmistani syömisen suhteen, eikä hänkään enää niin tarkkaan ja kaikkea. uskon kirjoittaneeni niin, ettei minua voi tunnistaa, sillä pelkään sitä. en minä osaa käsitellä ongelmiani kasvoista kasvoihin enkä ihminen ihmiselle. tarvitsen tällaisen kiertoreitin jota kautta ilmaista itseäni ja pahaa oloani. ja en ole valmis vielä kohtaamaan silmästä silmään, silloinhan ongelmat tulevat oikeasti oikeiksi kun niitä aletaan ääneen käsitellä.

kävin kolme päivää sitten vaa'alla pitkästä aikaa. olin aivan varma että olisin lihonut, olo oli kuin pullataikinalla. ja vielä mitä! voi sitä riemua, hymyilin peilikuvalleni ja hoin äänettömästi mutta huulet liikkuen erinäisiä kirosanoja hämmästykseni merkiksi. vaikka olin juuri syönyt leipää ja päälläni oli paksut vaatteet, vaaka näytti kolmea kiloa vähemmän kuin viime punnituksellani, olisikohan siitä ollut aika noin puolitoista viikkoa. suunnattoman iloinen yllätys.
sen jälkeen en olekaan syönyt kuin muutaman palan näkkileipää ja hiukan pakastevihanneksia; totta kai haluan että seuraavallakin kerralla vaaka näyttää vähemmän ja saan taas olla riemuissani. paitsi tänään. keitin riisiä ja paistoin kalapaloja sipulilla, söin ihan hirveän määrän. tarkoitus ei ollut syödä paljoa, mutta siinä ruokaa laitellessani totesin että minun oli oikeasti nälkä ja teinkin isomman annoksen, ja söin kaiken. huono omatuntohan siitä tietysti tuli ja oksensin kaiken pois. ja nyt on taas hyvä olo, vaikka kurkku onkin kipeä ja suussa maistuu sanalla sanoen kuvottavalta, mitä siitä sitten. minä sain ne pois, sain syödä, mutta silti minun ei tarvitse pitää niitä sisälläni. pidän enemmän itse syömisestä, pureskelusta ja niin edelleen, kuin siitä tunteesta että vatsassani on jotain. täysi tunne vatsassa on ahdistava, painostava. nälkä tuntuu paremmalta, tyhjä vatsa joka kurnii ja näyttää pieneltä.

onko väärin etten halua myöntää tämän olevan jotenkin väärin ja vaarallista, onko väärin että minä pidän tästä ja jopa nautin ja tahdon aina vain enemmän ja lisää, enkä tahdo puhua siitä sen oikealla nimellä? minusta se ei ole häiriö, se on käyttäytymistäni ja minua. nyt on hetki, jolloin tunenn hallitsevani täydelliseesti ja kaikki on hyvin, olen tyytyväinen.