sattuu, sattuu niin paljon suuhun. kaikki ihan rikki ja sattuu. kieli, ikenet, kitalaki, rikki, sattuu. mitä ihmettä minä itselleni teen? vaikka kuinka sitä pohtisin ja itseäni soimaisin, pystyisinkö lopettamaan? tuskin, en usko, en tiedä että tahtoisinko edes. konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki, eikö sama päde ulkonäköön. kun olin pieni, ja äitini letitti hiuksiani, ja minua sattui kun hän kiskoi niin kovaa hiuksistani, sanoi äitini minulle vain että kauneuden eteen pitää kärsiä. eikö se sitten niin ole, mitä siitä että suu on kipeä ja sattuu, kauneuden eteen pitää kärsiä. olen viimeisen viiden päivän aikana pitänyt sisälläni ehkä kaksi ateriaa. minua on pyörryttänyt, olen tuntenut oloni hyvin heikoksi, raajanikin ovat olleet kipeät, mutta valittaa ei saa ei!

ja ulkona sataa kaatamalla. jotkut sanoisivat sitä kauniiksi ja hienoksi mutta minä vihaan sitä. ja minua masentaa koko ajatus syksystä. ja yksinäisyydestä.